Iltameikkiä taaskin! Tai no periaatteessa kyse on värivalokuvameikistä, mutta melko iltameikkihän tuo on. Jälkeenpäin vasta huomasin että meikki on melkolailla identtinen ensimmäisen iltameikin kanssa joten mitään erilaista tai uutta ei siis tullut tehtyä.
Taas kerran ne varjostukset olisivat saaneet olla paljonkin tummemmat. Ehkä sitä vielä joskus uskaltaa laittaa ne tarpeeksi tummiksi että ne kuvistakin sitten näkyy kunnolla.
Mutta koska kyseessä oli siis valokuvameikki niin pohjasta piti saada erityisen tasainen ja siisti, sillä muuten se kuvissa näkyy. Myöskin kulmissa ja silmissä piti olla tarkka. Itselläni tuo mallin toinen silmä menikin kyllä aikalailla pilalle sillä jotenkin sain siihen aikaiseksi tuollaisen alueen johon luomiväri ei oikein asettunut kunnolla joten se nyt kuvista erottuu inhottavasti. Ratkaisuna olisi tietenkin voinut tehdä koko silmän uudestaan, mutta siihen ei ollut nyt aikaa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti