keskiviikko 5. marraskuuta 2014

Splatters of fantasy


Tällä kertaa saatiin tehdäkin ihan erilaista, nimittäin fantasia tai näytösmeikkejä! Kaikki tekivät todella omaperäisiä ja taidokkaita teoksia kunhan pääsi vaan mielikuvitus laukkaamaan vapaana. Itse tein melko hillityn meikin, ainakin joidenkin muiden luomuksiin verrattuna.

Satuin näkemään netissä kuvan samantyylisestä teoksesta ja halusinkin sitä ihan itse koittaa. Todella helppohan tuo lopulta oli tehdä, varsinkin kun halusin sen näyttävän enemmän roiskeilta kuin palloilta. Jotain erikoisempaa tuohon olisi voinut keksiä, esimerkiksi hiusten osalta, mutta sellaiseen ei harmi kyllä riittänyt aikaa. Tälläisiä erikoisempia hommia tekee kyllä mielellään enemmänkin tulevaisuudessakin!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti